| STUDIOSSA
Vasta 21 vuoden odottelun jälkeen saimme mahdollisuuden CD-levyn tekemiseen. Nimeksi tuli levyllä olevan kappaleen mukaisesti YKKÖNEN.
Hati ja Premierit äänessä
Ilman Hatin nuoruuden ystävää
Heikki Niemistä, ei tästä olisi tullut mitään. Pojat keskustelivat eräänä
iltana musiikista ja Heikki ihmetteli, miksei Suave Twisters ole tehnyt vielä
levyä. Hati kertoi sen tekemisen olevan suhteellisen kallista, eivätkä
levy-yhtiöt nykyään ole kiinnostuneita meidän musiikkityylistämme. Asia jäi
sillä kertaa siihen. Seuraavalla kerralla kun kaverukset tapasivat, Heikki
palasi levytysasioihin uudelleen ja pyysi kyselemään levytyshintoja. Elleivät
kustannukset olisi liian korkeita, hän voisi vaikka tuottaa levymme. Teimme
kustannusarvion, jonka Heikki yhtiökumppaneineen hyväksyi. Sitten mentiinkin
studioon. Ilman Heikin panosta tämä
olisi jäänyt pelkäksi haaveeksi, joten suurkiitokset hänelle. Levyn teimme vuoden 1999 keväällä Barker-studiolla Turussa.
Tässä muutamia kuvia studioajalta
Pauli lauluosuuksien kimpussa Maija Liittokivestä tuli meidän kuoro
Stenu ja Höfner Mikko, Strato ja Echo Orbit
Heikki Merenkylä nappuloiden kimpussa Keijo ja Epiphone
Lopuksi pari kitaraa
Copyright © Suave Twisters |